KIRJAUTUMINEN

Sähköposti:

Salasana:

Salasana kadonnut?

Aidosta hedelmistä ja marjoista valmistettu Pommac on maamme vanhin edelleen valmistettava virvoitusjuoma. Ruotsissa Pommacia on valmistettu vuodesta 1919 alkaen, Suomeen juoma saapui ensi kerran 1930-luvun alussa. Juoma on pitänyt pintansa tähän päivään asti ja oli vuonna 2001 Suomen kymmenenneksi suosituin virvoitusjuoma noin kahden prosentin markkinaosuudella. Hartwall on toiminut Pommacin pullottajana vuodesta 1950 lähtien ja vuoden 2001 lopulla Hartwall osti Pommac-tavaramerkin oikeudet Suomessa.

Valmistukseen käytetään seitsemää eri hedelmää ja marjaa; omenaa, appelsiinia, mustaviinimarjaa, ananasta, vadelmaa, sitruunaa ja päärynää. Muita raaka-aineita ovat valkoviini ja konjakkiöljy sekä lukuisat luontaiset aromit, kuten anis ja vanilja. Pommacin sokeripitoisuus on muihin virvoitusjuomiin verrattuna alhaisempi.

Keskeinen osa Pommacin valmistusta ja myös makua on uutteen kypsytys aidoissa tammitynnyreissä kolmen kuukauden ajan. Valmistusmenetelmä on pysynyt samana juoman syntyvuosista tähän päivään asti. Tynnyrit sijaitsevat Danisco Cultorilla Norrköpingissä Ruotsissa, jossa uute valmistetaan. Käytettävät tynnyrit ovat yli sata vuotta vanhoja.

Nimensä juoma sai jalojuomien mukaan; Pommac tulee sanoista Pommery, viitaten samppanjaa muistuttaviin ominaisuuksiin, sekä Cognac tammitynnyrikypsennyksen mukaan.
[Lähde: Hartwall 2002]

Mikserit » Sekahedelmälimsa » Pommac

***** (0.00)

» Arvostelut 0 kpl

Tuotetiedot
Nimi Pommac
Valmistaja Hartwall
Maa Suomi
Ainesosa Sekahedelmälimsa
Alkoholi 0.16 %
Sokeripitoisuus 79 g/l
Väri kellertävä
Väriaineet E 150, Sokerikulööri, [punaruskea-tummanruskea-musta]
Myyjä Laskeva Tunnus Koko(l) Hinta(€) €/l Päivitetty
 
Ei hakua vastaavia tuloksia.

Yhteensä 0 - 0 / 0 kpl

Disclaimer: Kaikki sivustolla esitetyt hintatiedot ovat epävirallisia. Drinkkiklubi.com ei miltään osin vastaa tietojen oikeellisuudesta. Vaikka sivustolla viitataan useaan otteeseen Alkoon ja Alkon tuotteisiin, ei Alko:lla ja tällä sivustolla ole mitään yhteyksiä keskenään.

Mediakortti | © Drinkkiklubi.com 2004-2008

SIVUA KOSKEVA KOMMENTTI